Palvelut

Räystäskourujen puhdistus

Vuotavat tai ylitsetulvivat rännit eivät ohjaa sadevesiä pois kiinteistöstä vaan ne voivat päätyä kotisi perustuksiin ja aiheuttaa näin kosteusvaurioita. Jos vesi ei pääse vapaasti poistumaan kouruista, niin se jäätyy talvipakkasilla ja saattaa rikkoa kourut ja syöksytorvet tai aiheuttaa jopa vahinkoa kattorakenteisiin. Kalliiden vahinkojen välttämiseksi rännien tyhjäys olisi suositeltavaa tehdä vähintään kerran vuodessa, riippuen kiinteistön sijainnista ja ympäristöstä. Mikäli talosi lähellä on isoja lehti- tai havupuita, kannattaa rännit tyhjentää vähintään kaksi kertaa vuodessa.

POWER-Puhdistus Oy. Räystäskourujen puhdistukset Etelä-Pohjanmaalla.

Käyttämämme puhdistusmenetelmä ja sen edut asiakkaillemme

Tyhjennämme rännit yleensä turvallisesti maasta käsin imuroimalla, ilman tikkaita, telineitä, nostimia tai katolla kiipeilyä. Tarkoitukseen kehitetty tehokas ränni-imuri ylettyy puhdistamaan vaivatta jopa yli 10m korkeudessa olevat rännit. Tämä vastaa 3-kerroksista rakennusta. Rännien imurointi on menetelmänä Suomessa vielä melko uusi ja vastaavia laitteita löytyy toistaiseksi harvalta urakoitsijalta. Etelä-Pohjanmaan alueella olemme ainut urakoitsija, jolta löytyy vastaavat laitteet.

Rännien tyhjennyksen yhteydessä voimme raikastaa ja nuorentaa kotisi ilmettä pesemällä räystäskourujen ja syöksytorvien tummuneet ulkopinnat. Suosittelemme lämpimästi tätä toimenpidettä, erityisesti jos kiinteistössäsi on valkoiset kourut. Takaamme, että hämmästyt lopputuloksesta ja siitä miten iso vaikutus sillä on kotisi yleisilmeeseen.

Voimme myös huuhdella kourujen sisäpinnat ja tiivistää kourujen päätyjen, nurkkien ja jatkoskohtien vuotavat saumat. Vuotavista saumoista terassille tai kulkuväylille nokkuvan veden aiheuttama lammikko voi aiheuttaa liukastumisvaaran jäätyessään maahan pakkasella.

Rännien puhdistuspalvelumme

Some logo

Rännien
Kausipuhdistus

Hinta alkaen

170 €

Sis.Alv.24%

Välttämätön kausihuolto. Jätä tämä ikävä velvollisuus meidän huoleksi ja vältä kotisi kosteusongelmat. Mikä parasta, pysyt turvassa kotisohvallasi ja vältät tikkailla kiipeilyn.

Suosittelemme säännölliseksi ylläpitopuhdistukseksi 1-2 kertaa vuodessa tai tarpeen mukaan jos sadevesi tulvii kourujen yli tai syöksytorvet on tukossa.

Palveluun sisältyy:

Rännien tyhjäys

Tukkeutuneiden syöksytorvien avaus

Some logo

Rännien
Loistopuhdistus

Hinta alkaen

320 €

Sis.Alv.24%

Kotisi kasvojenkohotus. Sen lisäksi, että kotisi rännit taas täyttävät tehtävänsä, raikastamme kotisi ilmeen ”valkaisemalla” talosi rännit hohtavan valkoisiksi.

Suosittelemme tehtäväksi 1-3 vuoden välein erityisesti jos kiinteistössä on valkoiset kourut tai tarpeen mukaan jos kourujen ulkopinta on tummunut.

Palveluun sisältyy:

Rännien tyhjäys

Tukkeutuneiden syöksytorvien avaus

Räystäskourujen ulkopintojen pesu

Some logo

Rännien
Täyshuolto

Hinta alkaen

465 €

Sis.Alv.24%

Parasta mitä rahalla saa. Sinä ja kotisi ansaitsette vain parasta. Varmistamme, että rännit on kauttaaltaan puhtaat ja lisäksi tiivistämme mahdolliset vuotokohdat.  

Suosittelemme tehtäväksi muutaman vuoden välein tai tarpeen mukaan mikäli kourujen saumat tai päädyt ovat alkaneet vuotamaan.

Palveluun sisältyy:

Rännien tyhjäys

Tukkeutuneiden syöksytorvien avaus

Räystäskourujen ulkopintojen pesu

Kourujen sisäpuolinen huuhtelu

Vuotavien saumojen tiivistys

Yllä mainitut hinnat ovat arvonlisäverollisia alkaen hintoja yksikerroksisille omakoti-ja paritalokohteille. Lopullinen hinta määräytyy mm. kiinteistön korkeuden ja sijainnin mukaan. Katso tarkemmat hintatiedot ja toimitussisällöt hinnastostamme. Taloyhtiöiden, yritysten ja julkishallinnon edustajia pyydämme ottamaan yhteyttä, niin laskemme räätälöidyn tarjouksen rännien puhdistukselle.

kuva siisti pieni

Siisti

Käyttämällämme imurointimenetelmällä kaikki lika ja moska ränneistä päätyy siististi imurin säiliöön, eikä tipu maahan tai roisku seinille kuten joissain perinteisimmissä puhdistusmenetelmissä.

kuva ketterä pieni

Ketterä

Toisin kuin isoja ja painavia henkilönostimia käyttäen, kompaktin ränni-imurimme avulla pääsemme helposti kiertämään kiinteistön ahtaissakin väleissä vahingoittamatta nurmikkoa tai istutuksia.

kuva kustannustehokas pieni

Kustannustehokas

Puhdistus tehdään tyypillisesti maasta käsin. Näin vältetään kalliiden nostimien ja telineiden vuokraus.

kuva turvallinen pieni

Turvallinen

Olemme vakuutettu ammattilainen, joka työskentelee tyypillisesti maasta käsin. Näin voimme minimoida henkilö- ja omaisuusvahinkojen riskit. Riskitön vaihtoehto kiinteistön omistajalle.

Kiinnostuitko?

Olitpa sitten kiinteistön omistaja, taloyhtiön edustaja, isännöitsijä tai kaupungin kiinteistöhuollosta vastaava henkilö, ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä tarjous rännien puhdistuksesta.